• info@tohtorille.fi

Jalkasieni eli jalkasilsa vaivaa varsinkin miehiä | Tohtorille.fi

Jalkasieni, eli jalkasilsa, on rihmasienten aiheuttama infektio. Jalkasientä voi olla varpaiden väleissä tai jalkapohjissa. Jalkasieni on yleisintä aikuisilla miehillä, naisilla ja lapsilla sitä on harvoin. Joskus sieni-infektiota kutsutaan myös tineaksi.

Jalkasienen oireet

Jalkasieni on yleisintä yhdessä tai kahdessa reunimmaisessa varpaanvälissä. Infektio voi olla aluksi oireeton. Sienen oireita ovat punoitus, kutina, hilseily ja ihon halkeilu. Joskus jalkasieni esiintyy myös jalkapohjassa, yleensä päkiässä tai jalkaholvin kohdalla, harvoin kantapäässä. Jalkapohjien sieni oireilee rakkuloilla, kutinalla ja halkeilulla.

Jalkapohjaan voi tulla myös niin sanottu mokkasiinisilsa. Sille tyypillistä on, että toinen jalkapohja on kokonaisuudessaan punainen, paksumpi ja hilseilevä. Rakkuloita ja ihon halkeilua mokkasiinisilsaan ei kuulu.

Joskus jalkasieni aiheuttaa pieniä nesterakkuloita, mykidejä, sormien sivuille, kämmeniin ja jalkaholviin, joskus myös kädenselkiin. Kyseessä lienee allerginen etäreaktio jalkasienelle.

Jalkasienen toteaminen

Varvasvälisilsan toteaminen on yleensä helppoa ulkonäön perusteella. Tosin pehmeä känsä muistuttaa paljon silsaa.

Jalkapohjan sieni-infektion toteaminen on vaikeampaa ja vaatii näytteenoton. Näyte otetaan tavallisesti puhdistuksen jälkeen ihottuman reunalta. Jalkapohjan silsa muistuttaa monia muita tauteja, kuten psoriaasia, eri ihottumia ja herpestä. Mikroskooppitutkimuksessa voidaan näytteestä nähdä sienirihmastot. Sieniviljelyn tuloksia joutuu odottelemaan 4–6 viikkoa.   

Kuten kynsisienen kohdalla, myös jalkasienen toteamista voi vaikeuttaa näytteenottoa edeltävä hoito. Lääkevoiteen käytöstä on hyvä pitää 3–4 viikon tauko ennen näytteen ottamista.

Jalkasienen hoito

Jalkasienen hoitoon löytyy erilaisia atsoleita (esim. klotrimatsoli, mikonatsoli, ketokonatsoli) sisältäviä lääkevoiteita ja -pulvereita. Varvasvälisilsa paranee näillä noin 3–4 viikossa. Lisäksi saatavilla on terbinafiinia sisältäviä sumutteita, geelejä ja voiteita, joita käytetään yleensä viikko tai kaksi.

Jalkasieni uusiutuu helposti ja atsoleita sisältäviä lääkkeitä voikin käyttää jatkuvasti kuukausia tai jopa vuosia. Tällöin tuotetta laitetaan varpaiden väliin kerran tai pari viikossa pesun ja huolellisen kuivaamisen jälkeen. Terbinafiinivalmisteita ei käytetä jatkuvassa käytössä.

Jalkapohjan silsan tai kynsiin levinneen sienen kohdalla kannattaa aina kääntyä lääkärin puoleen. Jalkapohjan silsa ei yleensä parane ulkoisilla hoitovalmisteilla, vaan vaatii lisäksi sisäisesti otettavan lääkekuurin noin 2–4 viikon ajalle. Kynsisienen hoito kestää huomattavasti pidempään.  

Lääkehoitojen lisäksi hyvä jalkahygienia sekä hengittävien kenkien ja vaatteiden käyttö on hyväksi taistelussa jalkasientä vastaan.

Jalkasienen ehkäisy

Jalkasienen ehkäisemiseksi on hyvä tarkkailla varpaiden välejä säännöllisesti. Yleisissä saunatiloissa, uimahalleissa tai pukuhuoneissa kannattaa käyttää omia tossuja tai sandaaleja ja välttää paljaan ihon kosketusta lattiaan.

Sienirihmat ja -itiöt jäävät elämään kenkiin, joten vanhat kengät on hyvä korvata uusilla tai käsitellä sienilääkepulverilla kerran viikossa kuukauden ajan.

Jalkasienen uusiutumisen ehkäisemiseksi myös jonkin atsolia sisältävän lääkevalmisteen jatkuva käyttö, edellä kuvatulla tavalla, voi olla hyödyllistä.

Lähteet:

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00238 http://www.terve.fi/jalkasieni/jalkasieni