info@tohtorille.fi
Epilepsia on pitkäaikainen neurologinen sairaus, johon voi sairastua missä elämänvaiheessa tahansa. Suomessa epilepsiaa sairastaa noin 1 % väestöstä.
Epilepsiaa ei voi pitää varsinaisesti itsenäisenä sairautena, vaan se on oire jostain aivoihin vaikuttavasta häiriöstä tai taudista. Epilepsiaan liittyvät toistuvat epileptiset kohtaukset. Epileptisen kohtauksen voi saada kuitenkin kuka tahansa. Arvellaankin, että jopa 10 % ihmisistä saa vähintään yhden epileptisen kohtauksen elämänsä aikana. Epilepsiadiagnoosiin tarvitaan yleensä kuitenkin toistuvia kohtauksia.
Epilepsia on miehillä hieman yleisempää kuin naisilla. Yleisintä sairastuminen on varhaislapsuudessa tai iäkkäänä, mutta sairaus voi puhjeta milloin vain. Lapsuudessa puhjennut epilepsia on monesti ohimenevä. Noin puolella lapsuusiän epilepsiaa sairastuneista kohtaukset loppuvat aikuisuuteen mennessä.
Epilepsian varsinainen oire ovat toistuvat epileptiset kohtaukset, jotka voivat syntyä ilman kohtaukselle altistavia tekijöitä. Kohtaustyyppejä on monenlaisia ja tavallisesti epilepsiakohtaus kestää muutamista sekunneista joihinkin minuutteihin.
Epilepsiakohtaus syntyy aivojen hermosolujen liiallisen purkaustoiminnan seurauksena. Kyseessä on siis aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Kohtaustyyppi riippuu siitä, missä aivojen osassa häiriö on.
Epilepsiakohtaukseen liittyy tyypillisesti tajunnan hämärtyminen. Lisäksi kohtauksen aikana voi esiintyä muun muassa kouristeluja ja raajojen nykimistä, toiminnan pysähtymistä sekä epätavallista käytöstä. Jo ennen kohtausta voi esiintyä tuntemuksia, kuten näkö-, kuulo-, haju- ja makuaistin harhoja.
Yleistyneessä epilepsiassa kohtaukset tulevat ilman ennakkovaroitusta. Tajunnan hämärtymisen lisäksi oireina on usein rajuja kouristeluja ja potilas voi purra kieleensä, virtsata tai ulostaa allensa. Osalla yleistyneet kohtaukset ovat niin sanottuja poissaolokohtauksia, joissa tajunta hämärtyy, mutta joihin ei liity kouristeluja.
Epilepsian taustalla voi olla lukuisia syitä, ja usein syytä ei edes saada selville. Kaikki aivojen toimintaa tai rakennetta häiritsevät sairaudet ja vauriot voivat aiheuttaa epilepsian.
Epilepsian taustalla voivat olla esimerkiksi aivoihin kohdistunut vamma, synnytyksen aikainen aivovaurio tai aivoverenkiertohäiriön jälkitila. Myös tulehdukset tai kasvaimet aivoissa voivat aiheuttaa epilepsian. Syynä voi olla myös jokin aivojen toimintaan vaikuttava sairaus, esimerkiksi Dravetin oireyhtymä. Harvinaisemmissa tapauksissa epilepsian aiheuttaa geenivirhe.
Epilepsiatutkimuksia aletaan yleensä tehdä, kun henkilö viedään sairaalaan ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Ensimmäisiin tutkimuksiin kuuluvat normaalisti verikokeet ja aivojen kuvantaminen. Käytössä on magneettikuvaus ja tietokonetomografia.
Aivosähkökäyrän (EEG) rekisteröinti kuuluu epilepsian perustutkimuksiin, mutta sitä tarvii harvoin tehdä kiireellisesti päivystyksessä. Tutkimukset tekee neurologian erikoislääkäri ja tärkeää on erottaa epilepsia muista kohtauksia aiheuttavista tiloista.
Epilepsian hoidossa pyritään aina kohtauksettomuuteen, tai mahdollisimman hyvän hoitotasapainoon, mahdollisimman pienellä lääkeannostuksella ja haittavaikutuksilla. Hoitona on säännöllinen ja pitkäaikainen lääkitys.
Hoitamattomana epilepsia voi edetä, ja varsinkin lapsilla, hidastaa motorista, älyllistä ja sosiaalista kehitystä. Epilepsian hoito on tärkeää myös kohtausten aiheuttaman tapaturma- ja äkkikuolemariskin vuoksi. Kohtaukset voivat aiheuttaa myös pelkoa, masentuneisuutta, muistihäiriöitä sekä tarkkaavaisuushäiriöitä.
Lääkitys aloitetaan yleensä vasta kahden, vuoden sisällä tulleen kohtauksen jälkeen. Yksittäisen kohtauksen jälkeen lääkitys aloitetaan vain poikkeustapauksissa, esimerkiksi jos aivojen rakenteissa on poikkeavuuksia tai leikkauksen jälkeen. Lääkitys aloitetaan yhdellä lääkkeellä ja usein pienellä annostuksella, jota pikkuhiljaa kasvatetaan. Nykyään tavoitteena on vain yhden lääkeaineen käyttö, mutta noin 30 % epilepsiaa sairastavista joutuu käyttämään useaa lääkettä kerrallaan.
Lääkkeet valitaan aina yksilöllisesti, erilaisia ja erilaisin mekanismein vaikuttavia epilepsialääkkeitä on lukuisia. Lääkehoitoa seurataan verikokein ja potilaan vointia seuraamalla sopivan annostelun löytämiseksi.
Jos estäviä tekijöitä (esimerkiksi poikkeavuus aivojen rakenteessa) ei ole ja epilepsiakohtaukset ovat pysyneet poissa pitkään, voidaan kokeilla lääkityksen lopettamista. Lääkityksen lopetus on yleensä hidas, jopa kuukausia kestävä prosessi, jossa lääkeannosta pienennetään vähitellen. Nopea lääkityksen lopetus kasvattaisi kohtausriskiä. Jos lääkitys joudutaan sivuvaikutusten vuoksi lopettamaan nopeasti, on sairaalaseuranta tarpeen.
Vaikeissa epilepsiatapauksissa lääkehoidolle vaihtoehtona on leikkaus tai aivoihin asennettava sähköstimulaattori. Näitä vaihtoehtoja tarvitaan onneksi harvoin, vain jos lukuisien lääkekokeilujen jälkeen ei ole saavutettu kohtauksetonta tilaa.
Suurimmalla osalla epilepsia saadaan hallintaan hoidolla ja potilas kykenee normaaliin elämään, kuten opiskeluun, työntekoon ja perheen perustamiseen. Pienellä osalla sairastuneista epilepsia kuitenkin haittaa merkittävästi normaalia elämää.
Epileptikon on huomioitava sairaus myös esimerkiksi ammatinvalinnassa. Muun muassa rakennusalan työt, työt, joissa ollaan tekemisissä leikkaavien terien kanssa ja keittiötyöt voivat olla vaarallisia. Epilepsia estää harvoin autoilua kokonaan, mutta työelämässä on huomioitava, että yksikin epilepsiakohtaus estää raskaiden ajoneuvojen ja taksin kuljetuksen 10 vuodeksi.
Henkilöautoiluun epilepsia vaikuttaa siten, että kohtaukset ja lääkityksen aloitus tai lopetus johtavat tilanteesta riippuen eri pituisiin ajokieltoihin. Kiellon pituudet vaihtelevat kolmen kuukauden ja vuoden välillä.
http://www.epilepsia.fi/fi/web/epilepsialiitto/yleista-epilepsiasta http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00012 http://www.terve.fi/epilepsia/epilepsia http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00121 http://www.epilepsia.fi/fi/web/epilepsialiitto/epilepsian-hoito