info@tohtorille.fi
Imusolmukesyövät, eli lymfoomat, syntyvät imusolmukkeissa tai muissa elimissä sijaitsevissa imukudoksissa. Imusolmukesyövät jaetaan kahteen päätyyppiin Hodgkinin tautiin sekä non-Hodgkin-lymfoomiin.
Hodgkinin tauti on tavallisinta nuorilla aikuisilla tai yli 60 -vuotiailla. Suomessa Hodgkinin lymfooma todetaan vuosittain noin 140 henkilöllä.
Tavallisin, ja monilla ainoa, oire Hodgkinin taudissa on suurentuneet imusolmukkeet. Suurentunut imusolmuke voi tuntua esimerkiksi kaulassa, niskassa, kainalossa tai nivusissa. Joskus oireina voivat lisäksi olla kuume, yöhikoilu ja laihtuminen.
Non-Hodgkin-lymfoomat ovat yleisempiä kuin Hodgkinin tauti. Niitä todetaan Suomessa vuosittain reilu tuhat tapausta. Keskimäärin non-Hodgkin-lymfooma todetaan noin 60 -vuotiaalla, mutta siihen voi sairastua nuorena tai lapsenakin.
Non-Hodgkin-lymfoomia on monia eri tyyppejä ja kasvain voi olla imusolmukkeiden lisäksi eri elinten, kuten mahalaukun, luuytimen tai aivojen, imukudoksissa. Oireet ovat tämän vuoksi vaihtelevammat kuin Hodgkinin taudissa. Yleisoireina voi kuitenkin olla samoja oireita kuin Hodgkinin lymfoomassa eli kuumetta, yöhikoilua ja laihtumista. Yleisin non-Hodgkin-lymfooma on suurisoluinen B-solujen lymfooma eli imukudossyöpä.
Tyypillisesti tutkimuksiin hakeudutaan suurentuneen imusolmukkeen vuoksi. Suurentunut imusolmuke poistetaan paikallispuudutuksessa, tähystyksessä tai leikkauksessa ja tutkitaan mikroskoopilla lymfooman varmistamiseksi ja sen tyypin määrittämiseksi.
Syövän levinneisyyttä tutkitaan koko vartalon tietokonetomografialla sekä veri- ja luuydinnäytteestä. Joskus käytetään lisäksi PET-TT -tutkimusta.
Hodgkinin taudin hoito aloitetaan nykyään solunsalpaajahoidolla, johon liitetään myöhemmin sädehoito. Solunsalpaajien yhdistelmä valitaan kasvaimen tyypin, koon ja levinneisyyden perusteella. Sädehoito on yleensä tehokasta Hodgkinin lymfoomaan ja joskus pienen ja paikallisen, uusiutuneen lymfooman hoidoksi riittää pelkkä sädehoito.
Hodgkinin tautiin on myös mahdollista käyttää biologista hoitoa eli täsmälääkettä. Hodgkinin lymfooman hoidossa tavallisin biologinen hoito on brentuksimabivedotiini.
Non-Hodgkin-lymfoomaa hoidetaan eri menetelmillä tapauskohtaisesti. Tyypillisin hoitomuoto on eri solunsalpaajien yhdistelmä. Toisinaan voidaan käyttää myös yksittäistä solunsalpaajaa tai sädehoitoa. Uusiutuvan non-Hodgkin-lymfooman hoitoon käytetään joskus myös kantasolusiirtoa.
Muita hoitomuotoja ovat puolestaan radioimmunoterapia sekä biologiset hoidot. Radioimmunoterapiassa vasta-aineet kuljettavat säteilylähteen lymfooman lähelle. Biologiset hoidot käyttävät kehon omia puolustusmekanismeja syövän hoitoon. Biologisista hoidoista lymfoomaan käytetään eniten rituksimabi vasta-ainetta, joka kohdistuu suoraan imusoluihin ja saa aikaan kohdistetun solukuoleman.
Sekä Hodgkinin taudin että non-Hodgkin-lymfooman ennuste on yleisesti hyvä. Kuolleisuus lymfoomaan on laskenut jatkuvasti 2000-luvulla uusien hoitomuotojen myötä.
Ennusteeseen vaikuttaa aina muun muassa syövän tyyppi ja levinneisyys. Kokonaisuudessaan lymfoomista paranee alle 60 -vuotiaista noin 80–90 %. Yli 60 -vuotiaiden ennuste ei ole yhtä hyvä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00023 https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/imukudossyopa-lymfooma/