info@tohtorille.fi
Systeeminen lupus erytematosus tunnetaan paremmin nimellä SLE tai yleistynyt punahukka. SLE kuuluu yleistyneisiin sidekudossairauksiin ja on autoimmuunitauti. Perimmäistä syytä taudille ei kuitenkaan tiedetä.
SLE on yleistynyt sidekudossairaus, jossa elimistön immuunijärjestelmä hyökkää omaa elimistöä vastaan. Punahukka on siis autoimmuunitauti. Syytä immuunijärjestelmän virheeseen ei kuitenkaan tiedetä.
Tiedetään, että SLE on yhteydessä perintötekijöihin. Noin 5–10 % potilaista suvussa on toinenkin SLE:tä sairastava. Taudin puhkeamisen on esitetty olevan yhteydessä myös sukupuolihormonien toimintaan, sillä useimmat sairastuneet ovat sukukypsässä iässä olevia naisia. Laukaiseviksi tekijöiksi on esitetty myös tiettyjä lääkkeitä, kemikaaleja ja auringon UV-säteilyä.
Suomessa punahukkaa sairastaa noin 1500 henkilöä. Noin 90 % potilaista on naisia ja melkein puolet sairastuvat ennen 30 vuoden ikää. Usein tauti puhkeaa jo lapsena noin 12–14 vuoden iässä. Vanhemmalla iällä puhjennut SLE on usein lievempi kuin nuorena puhjennut tauti.
Punahukan oireet ovat hyvin vaihtelevia ja voivat alkaa nopeasti tai kehittyä hitaasti. Sairaus on krooninen, eli pitkäaikainen, mutta oireiden voimakkuus ja taudin aktiivisuus voivat vaihdella ajan mittaan. Useimmilla potilailla SLE on melko lievä, mutta myös vaikeita tautimuotoja esiintyy.
Tavallisia ensioireita ovat kuumeilu, väsymys, laihtuminen, nivelten arkuus ja turvotus, ihottuma, herkistyminen auringonvalolle, valkosormisuus sekä munuaistauti. Muita mahdollisia SLE oireita ovat hiustenlähtö, suun limakalvon haavaumat, keuhkopussintulehdus, sydäntulehdus, imusolmukkeiden suurentuminen sekä keskushermoston oireet.
Nivelsärkyä on eniten käsissä ja ihottumista tyypillisin on molempiin poskiin ilmestyvä “perhosihottuma”. Munuaistauti ilmenee valkuaisena virtsasssa ja ajan mittaan voi kehittyä munuaisten vajaatoiminta.
Lähinnä iho-oireita aiheuttavaa punahukkaa kutsutaan ihon punahukaksi (DLE) ja sitä pidetään eri tautina kuin SLE:tä.
SLE diagnosoidaan oireiden ja eri laboratoriokokeiden perusteella. Tärkeä laboratoriotutkimus on selvittää tumavasta-aineiden ilmaantuminen vereen, mutta yksinään se ei riitä taudin toteamiseen. Tutkimuksissa selvitetään myös, mitä elimiä sairaus on ehtinyt vahingoittaa.
Punahukan hoito on hyvin yksilöllistä, ja vaikka parantavaa hoitoa ei tunneta, oireita voidaan lievittää. Hoito riippuu sairauden aktiivisuudesta sekä siitä, mihin elimiin sairaus vaikuttaa.
Lievää SLE:tä hoidetaan tavallisilla tulehduskipulääkkeillä, hydroksiklorokiinilla, kortisonilla sekä metotreksaatilla. Vaikeamman tautimuodon hoidossa käytetään niin ikään kortisonia, mutta suuremmalla annoksella kuin lievässä muodossa. Lisäksi käytetään erilaisia solunsalpaajahoitoja.
Munuaissairauden hoitoon käytetään mykofenolaattia. Verisuonitukoksia ehkäistään asetyylisalisyylihapolla. Osteoporoosin ehkäisyyn ja hoitoon on myös syytä kiinnittää huomiota ja raskautta suunnitellessa on hyvä neuvotella hoidosta ja seurannasta etukäteen lääkärin kanssa. Potilaiden on syytä myös välttää aurinkoa ja käyttää aurinkosuojavoiteita sekä välttää tupakointia.
Noin 20–25 % potilaista tauti menee remissioon, eli lepotilaan, vuoden kuluessa diagnoosista. Remissiovaihe voi kestää jopa vuosia, mutta ei tarkoita, että SLE olisi parantunut. Yleensä potilaat pärjäävät sairauden kanssa melko hyvin, mutta vaikeimmissa, joskin hyvin harvinaisissa, tapauksissa punahukka voi johtaa lopulta jopa kuolemaan.
Punahukkaan ei tunneta ehkäisykeinoja.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00696 http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/systeeminen_lupus_erytematosus_s/