• info@tohtorille.fi

Tekijä: Norma Kelley

Kilpirauhasen tulehduksia on erilaisia

Kilpirauhasen tulehdukset (tyreoidiitit) voidaan jakaa kahteen tyyppiin: autoimmuunityreoidiittiin ja subakuuttiin tyreoidiittiin. Tulehdukset ovat hyvin erilaisia oireiltaan ja niiden hoito poikkeaa toisistaan. Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus On yleistä, että ihmisen verestä löytyy kilpirauhasen vasta-aineita. Suuri määrä vasta-aineita voi kuitenkin johtaa kilpirauhasen autoimmuunitulehdukseen eli autoimmuunityreoidiittiin. Autoimmuunitulehdus itsessään ei aiheuta yleensä oireita, mutta vuosien saatossa se saattaa aiheuttaa häiriöitä kilpirauhasen

Read More
Kihomato on Suomen yleisin ihmisten loinen

Kihomato on sukkulamatoihin kuuluva loinen, jota esiintyy kaikkialla maailmassa. Yleisimmin kihomatoja on 4–15 vuotiailla lapsilla. Kihomatotartunta oireilee peräaukon kutinalla, kun matoja on paljon. Kihomadon tartunta Kihomato on ihmisten loinen ja arvioidaan, että joka kymmenennellä henkilöllä on kihomatoja. Suomessa kihomato on yleisin loinen ihmisellä. Kihomadot aiheuttavat pienimuotoisia epidemioita perheissä, päiväkodeissa, koulun ensimmäisillä luokilla ja myös vanhusten

Read More
Endometrioosi on yleinen naistentauti

Endometrioosi on tavallinen tauti, jota esiintyy jopa noin 10 %:lla hedelmällisessä iässä olevista naisista. Taudinkuvaan kuuluu kohdun limakalvoa muistuttavan kudoksen esiintyminen kohdun ulkopuolella. Suomeksi endometrioosia kutsutaan myös kohdun limakalvon pesäkesirottumataudiksi. Etsitkö gynekologia? Mitä on endometrioosi? Endometrioosi on naisilla esiintyvä tauti, jossa kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Endometrioosi on krooninen sairaus, joka ei parane,

Read More
Munuaisten vajaatoiminta kehittyy usein hitaasti

Munuaiset huolehtivat kuona-aineiden poistosta sekä muun muassa nestetasapainon säätelystä. Munuaiset ovat elintärkeä elin ja niiden vajaatoiminnan voi aiheuttaa moni sairaus. Kroonisesta munuaisten vajaatoiminnasta käytetään myös termiä uremia. Munuaisten vajaatoiminnan aiheuttajat Munuaisten vajaatoiminta voi kehittyä äkillisesti esimerkiksi vaikean tulehduksen, myyräkuumeen tai myrkytyksen vuoksi. Tavallisempaa kuitenkin on, että vajaatoiminta syntyy hitaasti, pitkällä aikavälillä. Hitaasti kehittyvän uremian taustalla

Read More
Keuhkokuume on vakava keuhkojen kudosten tulehdus

Keuhkokuume (pneumonia) on keuhkojen kudosten tulehdustauti. Se on aina  katsottava vakavaksi yleisinfektioksi, ja lääkäriin tulee mennä aina keuhkokuumetta epäiltäessä. Keuhkokuumeen voi aiheuttaa sekä virus että bakteerit. Mitä on keuhkokuume? Keuhkokuume, eli pneumonia, on vakava keuhkokudosten tulehdus. Keuhkokuumeen voi aiheuttaa virukset, monet bakteerit ja jotkin sairaudet. Keuhkokuume on tavallisinta pienillä lapsilla ja yli 65 -vuotiailla. Lapsilla

Read More
Virtsarakon tulehdus on yleisin virtsatietulehdus

Merkittävimmät virtsatietulehdukset ovat virtsarakon tulehdus (kystiitti), munuaisallastulehdus (pyelonefriitti) sekä virtsaputken tulehdus. Virtsarakon tulehdus on näistä selvästi yleisin ja kokonaisuudessaan toiseksi yleisin infektio Suomessa heti hengitystieinfektioiden jälkeen. Virtsatietulehdusten aiheuttajat Virtsarakon tulehduksen aiheuttavat tavallisesti bakteerit, jotka ovat peräisin omasta suolistosta, välilihan tai nivusten alueelta. Bakteerit pääsevät nousemaan virtsaputkea pitkin virtsarakkoon ja aiheuttavat tulehduksen. Tavallisin aiheuttajabakteeri on E.

Read More
Raskausarvet eli venytysarvet tai striat

Usein raskausarviksi kutsuttuja venytysarpia tulee useimmille naisille raskauden aikana, mutta samanlaisia arpia voi syntyä ihoon muistakin syistä. Muita nimityksiä raskausarville ovat esimerkiksi arpijuovat ja striat. Mistä raskausarvet johtuvat? Raskausarvet, striat syntyvät äkillisen painonnousun tai pituuskasvun aikana, kun iho ei ehdi venyä tarpeeksi nopeasti. Ihon sidekudokset repeävät aiheuttaen näkyvän arven. Arpien syntyyn ei liity mitään näkyvää

Read More
Hammaslääkäri Väinö Kurttila

12 Tutkinnot, arvonimet ja opiskelupaikat Hammaslääketieteen lisensiaatti, suu- ja leukakirurgi Osaamisalueet Implantointi, leikkaukselliset hampaan poistot, juurenpään resektiot, hampaan poistot, koepalojen otto ja muut suukirurgiset toimenpiteet. Väinö on tarkka ja ammattitaitoinen suu- ja leukakirurgi. Hän työskentelee monipuolisesti yksityis- ja julkisella sektorilla, myös OYS:n hammas- ja suusairauksien poliklinikalla. Hampaan poistot ja implantoinnit hoidetaan tarkasti ja tehokkaasti. Erityisosaamisiin

Read More
Hyperventilaation aiheuttaa usein psyykkiset tekijät

Hyperventilaatio, eli liikahengitys, on tila, jossa henkilö hengittää enemmän kuin elimistölle olisi tarpeen. Hyperventilaation seurauksena verestä poistuu enemmän hiilidioksidia kuin aineenvaihdunnan myötä syntyy, mikä johtaa moniin oireisiin. Mikä aiheuttaa hyperventilaation? Hyperventilaation taustalla voi olla monia eri psyykkisiä ja fyysisiä tekijöitä. Usein hyperventilaatio liittyy psyykkisiin tekijöihin, ahdistukseen ja paniikkihäiriöön. Henkisten tekijöiden lisäksi esimerkiksi hiilidioksidi, kofeiini ja

Read More
Rasitusmurtumaa kutsutaan usein marssimurtumaksi

Luuhun voi syntyä murtuma epätavallisen ja pitkäkestoisen rasituksen vuoksi. Usein tällaisia murtumia tulee alaraajaan, sääreen tai jalkapöydän luihin. Erityisesti alttiita rasitusmurtumalle ovat varusmiehet, minkä vuoksi monesti puhutaankin marssimurtumasta. Rasitusmurtuman syntyminen Rasitusmurtuman aiheuttaa epätavallinen, pitkäkestoinen rasitus luuhun. Murtuma voi syntyä epätavallisen liikunnan, liikunnan lisäämisen tai liikunnan intensiteetin lisäämisen seurauksena. Rasitusmurtuma poikkeaa tavallisesta murtumasta. Rasitusmurtumassa luu ennemminkin

Read More